SuomiOpas - Matkailu- ja karttakirja

16 Gulf. Virolainen Trustivapaa Bensiini (TB) oli siirtynyt maan miehityksen myötä neuvostoliittolaiseen omistukseen, samoin oli käynyt saksalaisen Suomen Petroolin. Vuonna 1953 ainut suomalainen merkki oli Union. Vähitellen ilmestyivät huoltoasemille myös moottorikäyttöiset bensiinipumput, mutta maaseudulla olivat käytössä kauppojen pihalle sijoitetut käsipumput pitkään 1960-luvulle ja joissain paikoin mm. mopedien kaksitahtijakelua varten vielä myöhemminkin. Huoltoasemaketjut hakivat kukin omaa yksilöllistä, mutta standardisoitua ilmettään. Ne rakensivat asemansa, jotka noudattivat omaa väriä, ja rakennustyyppiä, henkilöunta sai uniformunsa, asema kahvionsa standardihuonekaluineen. Huoltoasemien kahvioista – ”baareista” – tulikin suomalainen ilmiö niin kaupungeissa kuin ja erityisesti maaseudulla. Kun vuonna 1969 keskiolut vapautettiin Alkon monopolista, muodostui baareista osittain epämääräisiäkin tapaamispaikkoja – ne jatkoivat eräässä mielessä tienvarsikapakoi- den kulttuuria vuosisatojen takaa. Mutta tämäkin vaihe on jo mennyttä kulttuuria. Huoltoasemien kahvilat saivat mahdollisuuden myös myydä ruokaa ja niistä alkoi yhä enemmän tulla pisteitä, joissa huollettiin automatkustajia ja autoilijoita kuin autoja. Ja yhä useammin automatkaaja tankkasi autonsa itse automaattipumpuista, joihin käytettiin kunkin öljy-yhtiön omaa luottokorttia tai suurten kauppakeskusten jäsenetukortteja. Huoltoasemilla ei enää huolleta autoja. Tämä tietenkin johtuu autojen laadun paranemisesta ja niiden tekniikan muuttumisesta yhä monimutkai- semmaksi, niin että entistä huoltoaseman rasvakouraa ei enää tarvita. Kehitys kehittyi ja vuonna 1985 huoltoasemilla sai myydä jo ”kioskituotteita” ja vuodesta 1991 vapautui vähittäiskauppa kokonaan. Yhtiöt riensi- vät laajentamaan asemiaan pikkukaupoilla, joissa myytiin käytännössä lähes kaikkea – mutta yhä vähemmän autotarvikkeita. Syntyivät nykyiset ”autoilijoiden keitaat”, joista ehkä yksitoikkoisuudessaan ja standardisoinnissaan ABC-ketju on parhain – tai huonoin esimerkki. Jopa ruoka on jokaisella asemalla samaa! Huoltoasemat Suomessa ovatkin enää vain pääasiassa liikennepolttoaineita jakelevia liikenneasemia, joilta voi ostaa jotain tarvikkeita, mutta joilla ei varsinaista autojen tai muiden moottoriajoneuvojen huoltoja enää suoriteta. Poikkeuksena ovat jotkin yrittäjäpohjaiset asemat, joilla on huolto- palveluita ja jotka mainostavat jopa määräaikaishuoltoja. Huoltoasemien määrä Suomessa on vähentynyt. Ympäristönormit tekevät investoinnit kalliiksi vähän bensiiniä myyville asemille, joten vanhat vähän myyvät asemat kannattaa sulkea ennemmin kuin muuttaa ne uusia normeja vastaaviksi. Raju hintakilpailu polttoainemyynnissä on ajanut palveluasemat hankkimaan katteensa muiden tuotteiden, kuten oluen myynnistä. Tätä ovat auttaneet Suomen liikeaikasäädökset, jotka antavat huoltoasemille vapaammat aukiolot kuin muille elintarvikeliikkeille. Viite: Martti Piltz: Tienvarren palvelut. Teoksessa Matkalla jossain Suomessa. Mobilia 2000. Hämeenlinna 2000. Nykyisin voidaan huoltoasemat määritellä seuraavasti: Kylmäasema on automaattiasema ilman henkilökuntaa. Se toimii ainoastaan polttoaineiden jakelupisteenä ja rahastus hoidetaan automaatilla. Tä- män asematyypin alalaji on raskaalle liikenteelle tarkoitettu dieselpiste, josta saa vain korteilla maksettua dieselpolttoainetta ja moottoripolttoöljyä. Huoltoasemalla on henkilökuntaa, joka joillakin asemilla voi myös tankata auton. Asemalla on myös varaosamyyntiä sekä mahdollisesti pesulin- jasto ja/tai pienimuotoista korjaamotoimintaa. Nykyajan täyden palvelun asemalla voi myös ruokailla tai tehdä elintarvikeostoksia. Tällaisella asemalla saattaa olla jopa useita pikaruokaketjujen myymälöitä. © Neste Oil Oyj., Mobilia © Neste Oil Oyj., Mobilia © Neste Oil Oyj., Mobilia © Neste Oil Oyj., Mobilia © Neste Oil Oyj., Mobilia