SuomiOpas - Matkailu- ja karttakirja

6 Puurakennusten arvostuksesta ylipäätään löytyy paljon esimerkkejä. Kanadassa on maailman suurin puurakennus. Valtava hirsirakennus jyl- hän luonnon keskellä on niin hieno, että 80-luvulla siellä pidettiin G7-huippukokous maailman rikkaimpien teollisuusmaiden johtajien kes- ken. Rakentaja oli kanadansuomalainen... Kerran minulla tilaisuus päästä Yhdysvalloissa korkean tason delegaatiossa huippuseminaariin, jossa paikalla oli amerikkalaisten suuryritysten pääjohtajia ja Valkoisen talon korkeita virkamiehiä. Tasokas porukka lennätettiin Mainen osavaltioon Port Elizabethiin lähelle Bushien Kennebunkportissa kesäasuntoa. Luksustason hotelli oli pitkä, kaksikerroksinen, perinteisellä tyylillä rakennettu, maastoon harmonisesti sulautuva vaaleansiniseksi maalattu puurakennus, jonka kruunasi torni, jonka Library Barista eli kirjastobaarista avautuivat upeat näkymät merelle. Jokaiseen huoneeseen kuului veranta, ja joka verannalla odotti kaksi uusvanhaa kiikku- tuolia. Paras vastaava esimerkki löytyy Etelä-Suomesta; Loviisan vanha Kappeli, vii- den vuoden entisöintityön tulos, hieno vanha puurakennus, kylpylä, jossa venä- läinen aatelisto vietti kesiään ja joka on palannut entiseen loistoonsa. Loviisasta puolestaan on tulossa pitkän entisöintityön myötä yksi Suomen puukaupunki- en helmiä, ja se on osannut jo nyt käyttää eurooppalaisia markkinointikeinoja. Amsterdamin keskustan kanavien varren historiallisissa taloissa järjestetään avointen ovien viikonloppuja, jolloin pääsee pikkurahalla kiertämään yksi- tyisten talojen puutarhoissa ja taloissa. Loviisa on järjestänyt avoimien ovien viikonloppuja jo yhdeksän vuoden ajan. Viimeksi 15'000 henkeä osti lipun puu- kaupungin idylliin, mukana myös ruotsalaisen sisustuslehden lukijamatka. Valitettavasti herrat Berlusconi ja Chirac olivat oikeassa; matkailun kannalta RUOKA on suuri ongelmamme. Lomailuun kuuluu herkuttelu, mutta kau- punkien ulkopuolella ei meillä kunnon ruokaa juuri saa, eikä eurooppalainen matkailija tyydy huoltoasemiin. Erityisesti eurooppalaiset odottavat tuhansien järvien maalta kalaravintoloita ja yllättyvät, kun meillä tankataan teollista mössöä huoltoasemilla ja syötetään eurooppalaisten suuri herkku, silakka, minkeille. Turistit kaipaavat teidemme varsilla tyypillisesti suomalaisia paikkoja. Joka paikkakunnalta pitäisi löytyä ainakin yksi viihtyisä paikka, josta saa perusherkkujamme; lohikeittoa, sienikeittoa ja muita kala- ja sieniruokia, mustikkapiirakoita, lättyjä ja supisuo- malaista täytekakkua. Varmasti tykkäisivät omatkin asukkaat. Poronlihalla taas on mainio kuriositeettiarvo. Finnairilla tarjoiltiin aikoinaan poronkäristystä myös Pariisin lennoilla. Ranskalaiset kään- telivät sitä epäröiden haarukallaan ja jupisivat pilalle paistetuista lihasuikaleista. Kun kerroin heille, että se on poronlihaa, muuttui ääni heti kellossa. -Oh là là! Poroa! Sepä mielenkiintoista! Annos meni alas mukisematta, ja kotona kaikki kertoivat innoissaan eksoottisista tarjoiluista, ja Finnair sai pisteet kotiin. Miksi ihmeessä siitä ei kerrottu tarjoiltaessa? Positiivinen asia kääntyi päinvastoin huonoksi, kun tiedotusta ei oltu hoidettu. Ja mistä meillä saisi kunnon voileipiä? Muualla Euroopassa on voileipiä saanut muodikkaissa uuden aallon lounaspaikoissa jo 25 vuoden ajan, mutta meillä, suuressa voileipämaassa, virtaus on jäänyt kokonaan väliin. Euroopan suurin voileipäketju, Le Pain Quotidien, Jokapäi- väinen leipämme, on levinnyt aina NewYorkiin asti. Se tarjoaa luomumaalaiseipää eri tilperööreillä kodikkaasti ison puisen pöydän ääressä. Meillä tehdään kotona hyviä voileipiä ja tyydytään ulkona hampurilaisiin. Turistit eivät niihin tyydy. © Matti Kolho © Elina Sirparanta